tiistai 18. joulukuuta 2007

Jouluhalot ja -kannot

"Jalomarjan" ohjeilla

Ranskalainen jouluhalko

Pohja:
4 munaa
1 ½ dl sokeria
4 rkl vehnäjauhoja
3 rkl perunajauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
1 dl rusinoita
½ dl rommia tai punssia
1 rasia (100 g) maustamatonta Hovi-juustoa
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 dl rouhittua suklaata
2 dl kuohukermaa

Koristelu:
3 dl kuohukermaa
1 rkl kaakaojauhetta
1 rkl sokeria
1 tl rommia tai punssia
muutamia pun. ja vihr. kirsikoita

Laita rusinat maustumaan rommiin tai punssiin muutamaksi tunniksi (voi laittaa jo edellisenä päivänä).
Vatkaa munat ja sokeri kovaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi ne vaahdon joukkoon samalla varovasti sekoittaen. levitä taikina leivinpaperille uunipellille ja paista 225 asteessa 5-7 min. Kumoa pohja sokeroidulle leivinpaperille.

Valmista täyte.
Hienonna rusinat karkeasti ja lisää rommin kanssa Hovi-juustoon. Sekoita joukkoon muut täytteen ainekset, kerma vaahdotettuna. Levitä täyte jäähtyneelle pohjalle(jätä hiukan oksien liimaamista varten) ja kääri rullaksi. Leikkaa palat rullan päistä ja "liimaa" ne täytteen avulla rullan päälle haluamiisi kohtiin.

Vatkaa kerma pehmeähköksi vaahdoksi koristelua varten. Siivilöi vaahtoon kaakaojauhe ja mausta sokerilla ja rommilla tai punssilla. Pursota tai levitä vaahto pölkyn pintaan. Jätä päädyt näkyviin. Koristele halkaistuilla kirsikoilla.

Ohje on Maaseudun tulevaisuudesta vuodelta 1991
Tulee muuten suklaalastuista hyvännäköistä kaarnaa halon pintaan.
Keittiö Piemonten sydämessä selittää oman jouluhalkonsa valmistusta, ja myös miten tehdään niitä somia marenkisieniä halon koristeeksi. Lintsi teki myös marenkisieniä poikansa metsäjuhliin.
Marsipaanisieniä
Suklaalehdet tulee helposti sivelemällä suklaata myrkyttömien, pestyjen lehtien alapintaan ja antamalla jähmettyä pakastimessa. Irtoavatkin helposti. Jos haluat syksyisen värisiä lehtiä, käytä karamellivärillä värjättyä valkosuklaata.

Joulukanto

uuni 250 astetta
kiertoilmauuni 200 astetta

3 munaa
1 ½ dl sokeria
3/4 dl perunajauhoja
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:voivaniljakiisseli
1 rkl voita
1 ½ rkl vehnäjauhoja
1 keltuainen
150 g voita
1 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
3/4 dl kiinteää vadelma- tai mansikkahilloa

Pinnalle:
200 g marsipaania
50 g taloussuklaata

Taita leivinpaperista uunipannulle muotti (25 x 35 cm) jossa on reunat.
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja sekoita siihen jaoho-leivinjauheseos. Tasoita taikina hyvin ja paista uunin keskiosassa 5 min.
Kumoa sokeroidulle paperille. Voitele kuuma leivinpaperi kylmällävedellä, niin torttulevy irtoaa hyvin. Irrota paperi ja käännä torttu. Anna jäähtyä.

Täyte:
Keitä vesi ja voi kattilassa, lisää jauhot ja anna kiehua, kunnes seos irtoaa kattilan reunoista. Lisää keltuainen ja anna jäähtyä.
Sekoita voikreemiä varten voi ja tomusokeri. Lisää vähän kerrallaan keitetty seos ja mausta vaniljalla.
Käännä kakkulevy uudelleen niin, että pohja tulee ylöspäin. Levita sille kreemi, mutta säästä jonkin verran pinnalle levitettäväksi.
Laita 2 raitaa hilloa poikittain kakkulevylle ja kääri rullalle lyhyeltä sivulta niin että kakusta tulee pullea. Leikkaa rullan päät tasaisiksi. Levitä loppu kreemi pinnalle ja tee pääpaloista oksankohdat kantoon ja levitä niidenkin päälle kreemi.

Kaaviloi marsipaani suorakulmioksi kahden tuorekelmupalan välissä.Poista toinen kelmu ja nosta marsipaanilevy kakun päälle. Taita reunat veitsellä kakun alle.

Sulata suklaa vesihauteessa ja levitä sitä päätyihin ja pinnalle sinne tänne, niin että kuvio muistuttaa koivunkantoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti